perjantai 12. syyskuuta 2014

Häähumua

Heipä hei! En olekaan (taas vaihteeksi) kirjoitellut tänne mitään pitkiin aikoihin. Kaikkea on kuitenkin tapahtunut. Minut on laillistettu lähihoitajaksi täällä Norjassa ja olen aloittanut opiskelemaan kahta ainetta Videregående skolessa eli lukiossa privatistina. Mutta isoimpana uutisena: menimme kihloihin! Nyt on pää täynnä kysymyksiä ja unelmia. Miten saada ne täydelliset hääjuhlat? Ensi kesällä aiomme järjestää juhlat Suomessa ja siihen onkin jo varattuna kaunis Johanneksen kirkko, Helsingissä. Eilen kävimme sormusostoksilla. Teetätämme meille täydelliset sormukset kultasepänliikkeessä. Kristianin sormuksesta tulee ihan vain kultainen 5mm leveä kaunis sormus. Itselleni tulee 4 mm leveä timantttirivistön omaava kaunokainen. Toivottavasti osaavat tehdä sen siellä mieluisaksi. Idea on päässäni, mutta saa nähdä saako sen kauniiksi käytännössä. En malta odottaa, että saan sormuksen sormeeni! Tosin, pitää vissiinkin odottaa virallista hääpäivää, joka on siis kyllä jo tämän vuoden puolella. Näin saamme sitten paperit kuntoon ennen ensi vuoden alkua. Voi tätä onnellisuuden tunnetta!

5 kommenttia:

  1. Isot onnittelut kihlauksesta! :-)

    Onko ollut helppoa työskennellä lähihoitajana - onko kielimuuri tullut vastaan vai puhutko norjaa ihan sujuvasti?

    VastaaPoista
  2. Töitä en ole saanut vaikka olen hakenut, joten en osaa sanoa kuinka se sitten sujuisi. Täällä ei tunnu olevan samanlaista hoitajapulaa kuin Helsingissä.. :(

    VastaaPoista
  3. Onnittelut laillistumisesta- kihlauksesta kerkesinkin jo onnitella facebookin puolella :) toivottavasti jaksat postailla tänne hääsuunnitelmia! <3 Mekin astellaan alttarille tammikuun 24. päivä ^_^

    VastaaPoista
  4. - ja hei! ihana tää uus banneri ja tausta!

    VastaaPoista