maanantai 3. helmikuuta 2014

Ensimmäinen päivä uudessa ryhmässä

Miten mä voinkaan tehdä kärpäsestä härkästä? Nukuin viime yön aika kehnosti. Heräsin keskellä yötä enkä saanutkaan enää helposti jatkettua unia. Pyörin ja hyörin eikä mikään asento tuntunut olevan hyvä. Vaikka yö oli nukuttu heikosti ei minua silti aamulla väsyttänyt niin kuin yleensä. Normiaamuina herään vasta siihen kun Kristian on laittanut jo kahvia tulemaan ja on jo pukemassa työvaatteitaan päälleen, mutta tänä aamuna nousin istumaan jo parin torkun poislaittamisen jälkeen. Olisimpa joka aamu yhtä pirteä. Olipas muuten outoa nousta aikaisin aamusta maanantaina. Olen tottunut mukaviin ja laiskoihin maanantaipäiviini. Kristianin mielestä oli kyllä mukavaa, että joudumme kärsimään yhdessä maanantait.

Tänään oli ensimmäinen päivä uudessa ryhmässä. Naurettavaa jännittää jotai näinkin mitätöntä asiaa, mutta olin vain tottunut omaan mahtavaan luokkaani. Nyt pitää tottua uuteen opettajaan ja uusiin luokkalaisiin. Pidän rutiineista ja tutuista asioista. Näitä tuskin voi ihan hetkeen omalle kohdalleni täällä tosin odottaa. Tämä päivä meni kyllä tosi hyvin. Olimme auditoriossa tänään, sillä luokkahuoneemme oli varattuna. Pidimme pienen esittelykierroksen, jonka jälkeen menimme suoraan asiaan. Kävimme vähän kirjan kappaletta läpi ja teimme tehtäviä. Aika nopea tempo, mutta onneksi voin tarkastaa tehtävät, jotka menivät ohi kotona omalta norjalaiseltani. Luokkalaiseni vaikuttivat mukavilta. Aika vähän eurooppalaisia, mutta kai se tekee tästä mielenkiintoisempaa. Ihmiset tuntuivat olevan aika hyvin koulutettuja. Luokallani oli mm. lakimies, linguisti ja insinööri. Tauolla menimme entiseen pöytäämme istumaan. Sinne kokoontui muutkin entiset luokkalaiseni. Heilläkin tuntui asiat olevan ihan kunnossa. Kauankohan kestää, että menemme istumaan uuden luokkamme joukkoon.

Tänään kävin kuntosalilla ja tämän jälkeen tein kotona siivouksen viinlopun jäljiltä. Nyt mutustan omatekemää suklapullaa ja kohta alan kertaamaan norjan kieltä huomista varten. Mukava maanantai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti