Ulkomailla kun asuu muistaa kuinka tärkeitä ne ystävät onkaan. Täällä asuessa sitä huomaa, ettei ystävä ole itsestään selvä asia. Vanhemmalla iällä on vaikeampi saada uusia ystäviä. Uusia tuttavia tietysti aina tulee. Niitä tulee parisuhteen myötä toisen puolen ystävistä ja tämän perheestä, koulusta, töistä, milloin mistäkin. Mutta entä kunnon ystäviä? Joiden kanssa voi olla ihan oma itsensä ja kertoa salaisuutensa? Onneksi käyn koulussa, jossa on ihmisiä samassa elämäntilanteessa kuin minä. Ihmisiä, joiden elämä on muuttunut ja he ovat jättäneet entisen elämänsä ja kenties minänsä taakseen aloittaen uuden elämän Norjassa. Täällä täydellisessä ja rikkaassa valtiossa. Harmikseen kaikki eivät sitä vain osaa arvostaa. Suurin osa luokkalaisistani on Euroopasta. Muutamia Aasialaisia ja Afrikkalaista. Itse ainoa pohjoismaalainen. Yllättävää sinänsä, sillä ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset pystyvät kommunikoimaan keskenään omalla kielellään. Mikä pohjoismaa siis ei kuulu joukkoon? Ei ole ketään kenen kanssa voisin kommunikoida ihan omalla kielellä paitsi tietysti toiset suomalaiset. Sukulaiskieliähän ovat viro ja unkari. Enpä silti voisi ikinä keskustella virolaisen kanssa ja vielä vähemmän unkarilaisen kanssa. Muut luokkalaiseni on Ukrainasta, Unkarista, Puolasta, Espanjasta, Portugalista, Romaniasta jne. Kaikilla on toinen kenen kanssa jakaa oma kieli. Ainakin osaksi. Portugalilainen, chileläinen ja espanjalainen pystyvät kommunikoimaan keskenään. Romanialainen ymmärtää puheesta noin 60 % Kielet perustuvat latinaan, joka on heidän yhdistävä tekijänsä. Unkarilainen, georgialainen ja ukrainalainen kommunikoivat sujuvasti venäjäksi. Minä olen melkein ainoa, joka joutuu tyytymään pelkästään englantiin. Onneksi suurin osa pitäytyy englannin kielessä koulussa. Näin jokainen ymmärtää ja pystyy osallistumaan keskusteluun. Olisi ihana pystyä keskustelemaan suomeksi jonkun kanssa. Täällä Kristiansandissa kun ei vaan niin paljoa suomalaisia ole. Oslo olisi kansainvälisempi kaupunki. Eipä se tosin olisi yhtä idyllinen ja turvallinen kuin tämä suloinen Kristiansand.
Mikähän on se yhdistävä tekijä jonka vuoksi ihmisilla ns. synkkaa? Yleensä uusissa tilanteissa sitä aina lähenee yhden ihmisien kanssa enemmän kuin muiden. Itselläni se on ehkä ikäiseni tyttö Georgiasta, joka nai norjalaisen miehen ja muutti tänne Kristiansandiin. Istun hänen vieressään koulussa ja olen vieraillutkin hänen luonaan muutaman kerran. Hänellä on ehkä hieman vaikeampi tilanne, sillä hänen kotimaansa on sen verran kaukana, ettei sinne ihan pidennetyksi viikonlopuksi voi lähteä. Toisin kuin minulla, joka voi hurauttaa puolessa päivässä, kahdella lennolla Suomeen. Rahallisesti tämä ei tosiaan ole kannattavaa. Elämme yhden ihmisen palkalla, joten sitä on ajateltava järjellä jokaista tekemäämme ostosta. Eilen tuli vähän törsättyä turhaan. Näin yhtä Kristianin ystävää kaupungilla. Menimme kahvilaan, jossa join kaksi kuppia kahvia ja söin bagelin. Norjan kahvilakulttuuri on ikävä kyllä surkeaa. Kahvilaan mennään kun on hyvä rahatilanne tai tietty tilaisuus. Ehkä sallittakoon se nyt minulle sosiaalisten ihmissuhteiden luomiseksi, muttei siihen tottua kannattaisi. Harmillista että niinkin yksinkertainen ja mukava tilaisuus on niin kallista. Siihen kun ei Norjassa ole totuttu, niin kahviloiden kannattavuuden vuoksi on hinnat pidettävä korkealla. Toisin kuin Tanskassa, jossa kulttuuri on toista. Ihmiset käyvät aikaisin aamusta hakemassa vastaleivottua leipää lähileipomosta aamupalaksi. Siihen voisin kyllä itsekin tottua. Jännä miten kulttuurit ovat niin erilaisia vaikka niinkin samanlaisia. Itselläni muutos Suomesta Norjaan ei tosin ole niin suuri kuin monella muulla luokkalaisellani. Monesti päätyvät he koulussa mollaamaan norjalaista kulttuuria. Kuinka ruoka on pahaa ja ihmiset rumia. Kuinka norjalaiset eivät osaa pukeutua tai juhlia. Itse suomalaisena en ikinä voisi mollata norjalaista kulttuuria. Asiat ovat täällä niin paljon paremmin kuin muualla maailmassa. Toki löydän paljon vikoja ja en ikinä lakkaa vertaamasta tätä maata suomeen. Suomi on ja tulee aina olemaan minun maani. Silti minusta on väärin mollata maata, joka ottaa sinut avosylin vastaan ja auttaa asettumaan aloillesi. Totta kai se oma kotimaa on se paras maa kaikista, mutta ihmisiltä odottaisi hieman kunnioitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti