torstai 6. kesäkuuta 2013

Mukava päivä kaupungilla

Koulun jälkeen lähdin luokkalaiselleni kylään. Hänen miehensä oli lähtenyt Osloon päiväksi työmatkalle, joten meillä oli käytännössä koko päivä aikaa. Itse tosin halusin mennä kotiin samoihin aikoihin milloin Kristiankin. Menin luokkatoverilleni kylään ja hän laittoi minulle turkkilaista kahvia sekä voileipiä. Kahvi oli uusi makuelämys minulle. Se oli melko vahvaa ja kitkerää. Tämän vuoksi joukkoon oli lisättävä sokeria, jota en normaalisti kahvin kanssa käytä. Kahvi oli hyvää ja lähinnä silloin tällöin oiva makuelämys. Jokapäiväisesti en kyseistä kahvia ottaisi käyttöön. Katsoimme elokuvan Crazy stupid love ja juttelimme niitä näitä. Elokuvaa en ollutkaan aikaisemmin nähnyt ja se oli mielestäni hauska. Tai no, tavan omainen romanttinen komedia vuodelta 2011. Olin parkkeerannut auton kadunkulmaan ja koska luokkalaiseni asuu ydinkeskustassa oli parkkeeraaminen todella kallista. Jouduinkin tiirailemaan usein kelloa ja käydä laittamassa lisää kruunuja mittariin. Elokuvan jälkeen lähdimme kiertämään muutama keskustan kauppa läpi sekä kansainvälinen ruokatori. Jokavuotinen tori oli mielestäni tylsä, sillä siellä myytin lähes ainoastaan juustoja, makkaroita ja leivoksia jotka eivät näyttäneet mielestäni laisinkaan houkuttelevilta. Olihan se silti hauska vilkaista läpi. Mitään en päätynyt keskustasta ostamaan ja kello löikin neljä iltapäivällä. Soitin Kristianille joka alkoi olemaan myös valmis töistään. Tapasimme ruokakauppa Kiwin edessä ja teimme suuren viikottaisen ruokaostosreissun. 


Huomenna koulussa olisi tiedossa koe verbeistä. Tehtävänä on ihan vain kirjoittaa ylös niin monta verbiä kuin norjaksi kukin osaa. Lisäksi tulee nimetä monisteeseen mikä verbi on kyseessä. Hirveän paljoa en ole verbejä opetellut, mutta uskoisin että koe menee hyvin. Uskon, että muistan melkein sata verbiä, joka mielestäni on ihan hyvä määrä. 



Ensi maanantaina Anssi tulee kylään. Aivan mahtavaa! Hän viettää puolitoista viikkoa täällä meidän riesanamme. Kovasti olemme Kristianin kanssa miettineet mitä sitä Anssin pään menoksi keksisi. Ainakin kuuntelemaan ilmaiskonserttia keskustaan sekä Bennyn kesäbileisiin. Ehkä jopa vuorille mikäli säät sallivat.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti