perjantai 7. kesäkuuta 2013

Perjantai-iltapäivän askarteluhetki

Koulusta kotiin tullessani minulle iski inspiraatio. Minun teki mieli tehdä käsin jotain suloista ja käytännöllistä. Skräppäys ei tuntunut nyt houkuttelevalta ajatukselta, joten googletin kuinka taitella paperista laatikko. Näin voisin yhdistellä paperien koristelun ja käytännöllisyyden. Minulla oli säästössä myös pesty jäätelöboksi, jota olin säästänyt inspiraation löytymiseen. Koristelin kyseisen jäätelöboksin kannen, jonka tuloksena sain ihan suloisen boksin pienen tavaran säilytykseen.

Entinen Hennig-Olsen 1,5l jäätelöboksi

Pieni boksi pienten asioiden (napit etc.) säilytykseen.

Kaksi boksia meikeille ja kynsilakoille kylpyhuoneeseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti