Kieliasioita

Muutin Norjaan kaksi vuotta sitten ilman kielitaitoa. Englannilla pärjäsin aika hyvin kaupoissa ja missä ikinä pitikin asioida. Menin kielikurssille ja opin nopealla temmolla perusasiat. Nyt olen töissä ja joudun päivittäin käyttämään norjaa. Joskin tönkköä sellaista. Kotona on ihanan rentoa, että saa käyttää englantia mieheni kanssa. Se tuntuu välillä jopa lomalta aivoilleni. Töissä ihmiset painostavat, että minun tulisi puhua norjaa mieheni kanssa että oppisin. Ja itse asiassa kaikki tuntemani ihmiset sanovat samaa. Kukaan ei tunnu tajuavan kuinka vaikeaa se on oikeasti vaihtaa kieli jolla toisen tuntee. Me olemme nyt neljä vuotta puhuneet englantia keskenämme, ja välillä saamme inspiraation yrittää puhua norjaa. Se loppuu tosin aina lyhyeen. Kristian ei ole hyvä pitämään kiinnni norjan kielestä minulle puhuessaan ja kun hän lipsuu takaisin englannin kieleen, niin lipsun minäkin. Se tuntuu itse asiassa vapauttavalta, vaikkakin välillä ärsyttää ettei hän painosta minua tarpeeksi. Hän on ainoa ihminen keneltä sen hyväksyisin. Uskoisin, että jos käyttäisin vain ja ainoastaan norjan kieltä, kehittyisin kielessä huiman nopeasti. Mutta toisaalta, näin saan pidettyä yllä myös englannin kielen taitoani, jota varmasti tulen tarvitsemaan paljon tulevaisuudessa. Ja onhan tämä myös tasa-arvoinen parisuhde siinä mielessä, että nyt molemmat joutumme puhumaan vierasta kieltä keskenämme. Näin kumpikaan meistä ei ole ns. ylilyönti-asemassa ja opetamme toinen toisiamme kielellisesti.

Yleistystäkö? Norjalaiset eivät tykkää käyttää englannin kieltä.

 Jännä oli kyllä huomata se ero minkä palvelussa saa mikäli käyttää norjan kieltä englannin sijasta. Tästä yksi hyvä esimerkki (lukuisten joukosta) on ompelijalla, jonka luona kävin näyttämässä hääpukuani. Ensimmäisen kerran kävin ompelijalla ihan vain näyttämässä mekkoani ja kertomassa mitä haluan mekossa muutettavan. Käytin englannin kieltä, että saisin varmasti sanottua sen minkä halusinkin. Myyjä tuntui ymmärtävän ja vastaili takaisin ok englannilla. Hän ei puhunut mitään ylimääräistä eikä juuri hymyillyt. Visiitti oli lyhyt ja ytimekäs.
  Seuraavan kerran mennessäni ompelijalle päätin yrittää käyttää norjan kieltä. Oli siis sovitettava mekkoa uudestaan ompelijan tekemien muutosten jälkeen. Palvelu oli ihan toista mitä viimeksi. Myyjä jutusteli niitä näitä ja heitti jotain vitsiäkin mitä en välttämättä edes ymmärtänyt. Me molemmat saimme siis paremman fiiliksen toisistamme kun asiakastilanne hoitui norjaksi. Tästä hetkestä lähtien päätin, että minun on vain yritettävä käyttää norjan kieltä enemmän missä ikinä sitten käynkin. Myös senkin uhalla, että en itse en osaisi sanoa kaikkea mitä haluan saati ymmärtää kaikkea mitä minulle puhutaan. Mutta näin saisin ainakin parempaa palvelua. Ja onhan se minun kielenkehityksenikin kannaltakin parempi, että käytän norjan kieltä aina kun siihen vain on mahdollisuus. Ja voihan sitä aina sekoittaa hieman englantia ja norjaa keskenään.

Jotenkin minulla on sellainen tunne, että paikoissa missä olen Kristianin kanssa, minua vältellään sen takia, ettei vain tarvitsisi puhua englantia. Monesti tästä syystä istunkin yksin bileissä muiden puhuessa norjaa keskenään. Emme tosin ole olleet ikuisuuksiin missään bilettämässä juurikin tästä syystä. Minulla ei ikinä ole hauskaa ja illat päätyvät aina minun ja Kristianin väliseen riitaan ja minun norja-vihaan ja suomi-ikävään. Ja vertailuksi sanon että, minusta tuntuu, että Helsingissä moni tulee juttelemaan Kristianille englanniksi kun ovat kuulleet, että hän puhuu englantia. Moni on kiinnostunut hänestä juuri sen takia, että hän on ulkomaalainen. En tiedä olenko ollut vain epäonnekas vai mikä? Mutta onneksi varmasti pian pystyn jo puhumaan sen verran sujuvaa norjaa, että voin yrittää jättää englannin kielen pois joissakin tilanteissa. Töissä tämän olen jo tehnytkin, mutta moni asia mistä muut taukotilassa keskenääm puhuvat menee minulta aivan ohi (hemmetin murteet). On myös vaikea liittyä mukaan keskusteluihin sen takia että sanojen hakeminen kestää pitkään ja meitä on niin hemmetin monta ihmistä saman pöydän ääressä juttelemassa samanaikaisesti. Tämä ei ole hyväksi myöskään minun introverttiluonteelleni. Ja moni ei juuri viitsi käyttää taukoaan jutellakseen minulle yksinkertaistetulla norjankielellä, kun voi saada aikaan oikeasti mielenkiintoisia keskusteluja läheisempien työkavereiden kanssa.

Toisin sanoen, välillä ärsyttää että tunnen itseni ulkopuoliseksi niin monissa tilanteissa ja niin usein. Ja puutteellinen kielitaito ei ole mukava asia suomalaiselle perfektionistiluonteelleni. Yritän olla positiivinen ja ajatella, että kyllä tämä kohta helpottaa. Kohta alkaa aikuislukio, joka luonnollisesti on suoritettava norjan kielellä. Odotan tätä innolla. En tiedä saanko sieltä paljoa uusia kavereita, mutta ainakin pääsen harjoittelemaan norjan kieltä ja mikä parasta: opiskelemaan!