Työhaastattelu

Nyt on työhaastattelu takana ja voisin sanoa että paremminkin olisi voinut mennä. Tosin, olihan tämä ensimmäinen norjankielinen työhaastatteluni, joten siinä mielessä olen aika hyvällä mielellä siitä että uskalsin kokeilla.

Maanantaina oli ryhmätapaaminen kaikkien haastatteluun valittujen henkilöiden kesken. Valittuja oli vähän yli kolmekymmentä noin sadasta hakijasta. Ja minä olin kutsuttu! Sehän oli jo itsessään saavutus. Tapaamisessa meille kerrottiin, että avonaisia paikkoja viikonlopputyöläisille on 22 kappaletta. Nimike on ufaglært, eli mikähän se on suomeksi. epäpätevä? Tämän vuoksi paikalla oli aika sekalainen joukko ihmisiä 18 vuotiaasta yli 60 vuotiaaseen. Saimme listan, jossa oli jokaisen hakijan nimi, postinumero, ikä sekä työkokemus. Olipa outoa! Tuntui etteihän sen antaminen jakoon voi olla laillista! Listassa oli vaikka mitä työkokemuksia. Oli näyttelijää, Thaimaassa opittua sukelluskurssin käynyttä, kokkia, vartijaa.. Kyllä koin itseni työtaustaltani yhdeksä pätevimmistä hakijoista. Kielitaitoni tosin on tässä tapauksessa se isoin ja oikesti tosi ongelmallinen miinuspuoli.

Tapaamisessa eri osastojen ja asuntoloiden johtajat kertoivat lyhyesti omista työpaikoistaan ja siinä sitten yritin kirjoittaa tietoja ylös. Voi kun olisin edes puolet ymmärtänyt. Tapaaminen kesti noin tunnin verran ja sen jälkeen alkoivat ensimmäiset haastattelut. Minun haastatteluni oli seuraavana päivänä.

Illalla kävimme paikkoja läpi Kristianin kanssa ja valitsimme suosikin mihin aikoisin hakea. Olin ymmärtänyt kyseisen paikan johtajan kertoman mukaan, että työ olisi parityönä tehtävää kotihoitotyyppistä työtä, jonka asiakkaina olisi autistisia, ADHD-sta kärsiviä jne. Vuorotkin näyttivät olevan vain aamuvuoroa kuin muissa olisi ollut aamua ja iltaa sekaisin. Kristian soitti isällensä ja jutteli kuinka verotukseni toimisi ja mikä olisi mahdollinen palkkani 12 prosentin vakanssissa. Kävi myös ilmi, että jakoon annettava työnhakijalista on melko yleinen käytäntö Norjassa. Erikoista. Kopioimme tarvittavat paperit, jotka piti ottaa mukaan haastatteluun ja valmistauduin henkisesti tulevaan koitokseen.

Haastattelu oli klo 9 aamulla ja ajoin paikalle jo hyvissä ajoin. Jouduin istumaan ja odottamaan jonkun verran käytävällä, sillä haastatteluni alkoi myöhässä. Kun vihdoin pääsin itse haastatteluun meni se tosi nopeasti ohi. Kestiköhän se noin 9 minuuttia. Siellä unohtelin joitakin sanoja ja vastailin kysymyksiin hölmösti. Kävi myös ilmi, että paikka johon olisin halunnut hakea sen vuoksi että se on parityönä tehtävää olikin kaikista paikoista yksilöllisin työpaikka. Ok, olin ymmärtänyt siis väärin. Siinä he sitten miettivät ettei mikään näistä paikoista oikein ole työpaikka, jossa saisi yhdessä tehdä töitä. Yritin siinä selitellä, että kyllä minä voin yksinkin tehdä töitä, en vain ole varma riittääkö kielitaitoni siihen. He olivat samaa mieltä, että kehitysvammaisten puhetta voi olla kyllä vaikea ymmärtää. Lisäksi ymmärsin joitain kysymyksiä väärin. Onko minulla sertifikaatti. He tarkoittivat sillä ajokorttia ja minä aloin kaivaa työtodistuksiani laukusta. Minulle ajokortti on førerkort. Lopuksi he sanoivat, että eiköhän tämä ole tässä ilman, että edes pyysivät saada papereitani. Annoin ne heille silti. Vastauksen työpaikasta saa ensi perjantaina. Voi olla ettei puhelua taida kuulua.

Joka tapauksessa olen ylpeä, että tähän tuli ryhdyttyä ja nyt tiedän mitä odottaa seuraavassa haastattelussa. Jos sellaisen saan jossain vaiheessa taas itselleni hankittua.