torstai 13. maaliskuuta 2014

Winter wonderland

Keskiviikko 5.3.14

Pääsimme lähtemään matkaan ennätysajoissa. Kristian pystyi livistämään töistään hieman aikaisemmin ja minä olin sillä aikaa käynyt kaupassa ja pakannut auton lähtökuntoon. Matka mökille kestää noin kolme tuntia riippuen liikenteestä. Matkalla pysähdyimme Evjessä syömässä Snadderloffit. Snadderloff on leipä, jonka päällä ja sisällä on jauhelihaa, salaattia ja juustoa sekä kastiketta. Kävimme myös kaupassa hakemassa kotiin unohdetut tuotteet. Unohduksiltahan emme tietystikään välttyneet. Tässä kuvia ajomatkan varrelta:







Kerkesimme kuin kerkesimmekin perille vielä valoisan aikaan. Laitoimme lumikengät jalkaan ja lähdimme talsimaan parkkipaikalta mökille suurissa kinoksissa. Kantamuksia oli tällä kertaa ennätys paljon, sillä olimme anopin kanssa ostaneet paljon uusia keittiötarvikkeita uudistaaksemme mökkiä. Kannoimme ylös mm. uudet lautaset, viinilasit, leikkuualustoja, kynttilänjalkoja sekä kauhoja ja vispilöitä yms. 

Parkkipaikalla näkyi muiden mökinomistajien autoja. Olihan sentään talviloma.

"Pienet" aurausjäljet tien varsilla. 
Lumikengät ensimmäistä kertaa jaloissa.

Tälläinen näky meitä odotti pienen kipuamisen jälkeen. Mökki hautautuneena lumen alle. 
Ylös päästyämme meidän piti aloittaa lumen luonnista, että saisimme oven avatuksi. Ja ennen takan lämmittämistä oli tietysti kaivettava savupiippu esille lumen alta. Vessa sai odottaa lumen alla seuraavaan päivään.




Kettu tai näätä?

Yleiskuvaa autotielle.

Mökin toinen puoli. Onneksi sisäänkäynti ei ole tältä puolelta.




Savupiippu piti kaivaa esille katolta.
Mielestäni hauskaa oli se, että sulatimme lunta vedeksi.

Torstai 6.3.14


Seuraavana päivänä oli sitten aika jatkaa urakkaa. Meidän piti kaivaa vessa sekä varasto esille sekä luoda lunta katolta. Sitä oli 2,5 m katolla ja se ei ollut mitään kevyttä pakkaslunta vaan painavaa suojakelilunta. Loma osottautui vähän erilaiseksi mitä oli kuvitellut. Hiihtämisen sai unohtaa. Lumenluonnissa oli sen verran hommaa, ettei energiaa riittänyt mihinkään sen jälkeen.


Kaunista.

Näin kuningaskotkan lentävän mökkimme yli. Upeaa!
Josssain vaiheessa oli vain pakko käydä soittamassa puhelu ja kysyä kuinka paljon Kristianin vanhemmat yleensä luovat lunta. Urakka tuntui loputtomalta.


Yksi mökin sisäänkäynneistä.


Perjantai 7.3.14

Sää oli tuulinen ja sateinen. Vietimme päivän sisätilassa ihan vain rentoutuen ja minäkin sain vihdoin rauhassa puuhastella askareita sisällä. Tiskasin uudet astiat jotka toimme mökille kaupungista ja järjestelin kaappeja. Ihana rento päivä. Niinkuin sen kuuluikin olla.

Luovat ruoanvalmistustavat pienessä keittiössä kaasun avulla. Ideana oli saada maissi lämpimäksi (ilman mikroa ja kaikki liedet jo käytössä)
Tunnelmallista.

Lauantai 8.2.14


Heräsimme aikaisin, sillä tiedossa oli laskettelupäivä. Jee! Söimme aamupalan ja joimme aamukahvin nopeaan tahtiin. Puimme lämpimästi vaatteita päällemme ja lähdimme ajamaan lähellä sijaitsevaan laskettelukeskukseen Brokkeen. Sää oli mitä parhain. Aurinko lämmitti ja asteet olivat hieman plussan puolella. Ajomatka kesti noin 40 minuuttia. Vuokrasimme minulle välineet ja lähdimme rinteeseen. Hetki kesti minulla taas tottua uusiin suksiin ja mäkeen. Aika meni liian nopeasti, sillä keskus meni kiinni jo neljältä. Mikä näitä rinneyrittäjiä täällä Norjassa vaivaa? Rinteen vieressä näkyi olevan valotkin. Mielelläni olisin jäänyt laskettelaan vielä muutamaksi tunniksi. Ilmeisesti vain perjantaisin on iltalaskettelua.






Upeat maisemat


Ei mitenkään hyvä kuva minusta, mutta haluan näyttää uuden Stormbergin takin jonka ostimme minulle viime viikolla. Eikö olekin söpöt värit?
Tosiaan, päivä meni liian nopeati ja neljän jälkeen iltapäivällä lähdimme ajamaan takaisin mökille. Kävimme kaupan kautta ja saavuimme perille noin viiden maissa. Pari kuvaa matkan varrelta:




Loppuillan rentouduimme sohvalla. Ruoaksi oli metsästäjän pataa ja punaviiniä. Olipa kyllä mukava päivä.

Sunnuntai 9.3.14

Lähtöpäivä. Pakkasimme laukkumme, siivosimme ja kaivoimme aurinkopaneelit esiin. Eli vielä viimeiset lumenluonnit. Niin ja ruokimme linnut.


Raskaan työn sankari. Välillä piti vähän levähtää.

Pidennetty mökkiviikonloppu meni hujauksessa ohi. Olisi voinut jäädä pidemmäksi aikaa, mutta toisaalta oli ihanaa päästä kotiin ja lämpimään suihkuun. Puppe odotteli meitä kotona. Se oli saanut hyvää hoitoa anoppilassa ja he olivat ystävällisesti tuoneet kanin samana päivänä takaisin ja kasanneet häkin valmiiksi. Toivottavasti pääsemme takaisin mökille piakkoin. Ehkä pääsiäisen jälkeen. 

3 kommenttia:

  1. vau mitä maisemia! :) toi lumenluonti näyttää kyl loputtoman raskaalta.. :D

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtavia kuvia!! Huokailin kauniita maisemia katsellessani ja nauroin katketakseni kun katsoin esiin kaivettua savupiippua! Liikunnallinen viikonloppu toden totta.

    VastaaPoista
  3. Vain sauna puuttuu ;D

    VastaaPoista