tiistai 18. maaliskuuta 2014

Matkakuumetta


Vielä puolitoista viikkoa jäljellä ennen Lontoon reissua. Odotan innolla. Olen vähän jo katsellut mitä siellä haluaisin tehdä ja kokea. Ainakin haluaisin käydä Natural history museossa ja tarkemmin siellä olevassa Darwinin kokoelmat-osiossa. Siellä on itse Charles Darwinin keräämiä eläimiä purkeissa evoluutioteorian todistamisen avuksi. Toivottavasti pääsen kokemaan tämän osuuden. Se on nimittäin puolen tunnin pituinen opastettu kierros, joka järjestetään vain muutaman kerran päivässä rajoitetun kokoisissa ryhmissä. Mutta on museo muutenkin todella kiinnosta ja haluaisin ehdottomasti sen kokea. Muuten en oleta, että saan muita toiveitani välttämättä toteutetuksi. Matkan tavoitteena on vierailla Kristianin veljen luona, joka on siellä opiskelemassa. Olemme kuuden henkilön kokoinen matkaseurue erilaisine toiveineen. En voi olettaa, että kaikki haluaisivat samaa tai, että minun toiveitani niin hirveesti otetaan huomioon. Aion olla kiitollinen matkasta ja mennä minne muutkin. Ei kai tarkoituksena kuitenkaan ole, että ryhmä jakautuisi erilleen koko matkan ajan. Tosin, en näe mitenkään mahdottomana ajatuksena, että kävisin itsekseni esimerkiksi British museumissaa. Sekin vaikutti todella mielenkiintoiselta.

Muita toiveita olisi The Shard, Lontoon yöelämään tutustuminen, Victoria and Albert museum, Stand up komiikka (muttei ketään huippuja ole juuri meidän aikanamme Apollossa), Harrods kauppakeskus ja Dungeons of London. Valitettavasti aikaa on vain rajatusti, joten emme todellakaan näitä kaikkia kerkeä mitenkään kokemaan. Onneksi varmaa on ainakin Queens theater:issa Les Miserables musikaali sekä jalkapallo ottelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti