maanantai 28. lokakuuta 2013

Sørlandssenteret

Jippii. Suuri kauppakeskus Kristiansandissa on nyt uudistettu ja laajennettu. Kristianin mukaan sinne olisi avattu 60 uutta liikettä. Nyt on kyllä laaja skaala eri kauppoja, mistä voi ostaa mitä vain satun ikinä  tarvitsemaankaan. Kauppakeskukseen on tullut kaipaamiani sisustuskauppuja, jotka myyvät pientä suloista tavaraa. Kauppoja mitä ei keskuksessa ennen ole ollut, vain pelkästään keskustassa. Kristiansandin keskustaan kun en ihan hetken mielijohteesta viitsi lähteä. Ensinnäkin sinne ajaessan on minun maksettava tietullimaksu sekä lisäksi keskustaan parkkeeraaminen on törkeän kallista. Keskusta on kyllä todella kaunis paikka missä mielelläni kesäisin viihtyisin ja viettäisin aikaa, mutta kylmien syksyjen ja pimeiden talvien vuoksi ihan mielelläni ison osan vuodesta shoppailen mielummin sisätiloissa. Lisäksi keskustan kaupat menevät kiinni jo kello kuudelta illalla. Kenellä ihmeellä on aikaa työpäivän jälkeen mennä sinne ostoksille jos olisi vielä esimerkiksi lapset tarhastakin haettavana?

Kävin Kristianin ystävän ja tämä äidin kanssa ostoskeskuksen avajaisissa viime torstaina. Väkeä oli paljon jo kello 11 jälkeen. Ihan varmasti on moni ottanut vapaapäivän töistä/koulusta tämän takia. Muistutti vähän handelensdagin tunnelmaa. Itse en ostanut mitään. Ihan vain ihailin upeaa muutosta ja uusia kauppoja. Söimme ilmaista kakkua ja karkkia mitä eri liikkestä saimme.

Sen sijaan, perjantaina menimme Kristianin kanssa käymään keskuksessa. Totta kai suurin osa tarjouksista oli mennyt umpeen, muttei se haitannut. Kristian inhoaa suuria ihmisjoukkoja, joten on aivan hyvin valmis maksamaan tuotteista ekstraa kunhan hänellä on tilaa hengittää.

Ostimme pientä tilpehööriä keittiöliikkeestä nimeltä Traktøren kjøkkenutstyr. Ostimme uuden tölkinavaajan sekä pastamitan. Jotenkin ihan mahdotonta laskea kuinka paljon pastaa tarvitsee keittää kahdelle ihmiselle. Tulee aina keiteltyä ihan liikaa. Kyseinen kauppa oli muuten todella mainio. Sieltä löytyi vaikka mitä pientä keittiötavaraa. Aika hintava kauppa, mutta ihan mitä ikinä taritsetkaan keittiöön löytyy kyseisestä puodista. Myös tavaraa, jota ei tarvitse, mutta olisi ihan makea vempele. Erinomainen kauppa joululahjoja miettiessä.

http://www.traktoren.no/


Ostimme uudet punkkulasit Kitchn- nimisestä liikkeestä. Ostimme vain kaksi lasia, sillä emme olleet ihan varmoja ovatko nämä juuri ne täydelliset viinilasit mitkä haluamme.



Samasta liikkeestä ostimme myös suloiset ruokintapallot talven linnuille.


Kristian osti vähän luettavaa itselleen kirjakaupasta.


Kauppakeskuksessa oli myös ihana sisustusliike. Tosi hienoja huonekaluja, joista halusin itselleni suurimman osan. Ostimme minulle siistin uuden lampun yöpöydälle. Kaupan nimi oli muistaakseni Habitat. Otan lampusta kuvia myöhemmin.

1 kommentti:

  1. Aah habitat on mun lemppari kun käyn Pariisissa! ^_^ Suomessa Stocka myy vähän, mutta ei esim. huonekaluja.. oon vähän kateellinen :D

    VastaaPoista