tiistai 29. lokakuuta 2013

Aasialaista ruokailutottumiksia Norjassa

Kristianin kanssa ostoksilla käydessämme Sørlandssenterissä silmiimme osui uusi ravintola "Mujo". Ravintolassa asioidessa ei tarvinnut olla kanssakäymisessä yhdenkään ihmisen kanssa vaan tilaaminen tapahtui automaatilla käydessä. Ravintolan sisällä oli muutama automaatti josta pystyi valita minkä ruoka-annoksen ottaa. Valikoimissa oli sushia, wokkia yms. aasialaista ruokaa. Me valitsimme wokin. Lihaksi valitsimme kanan ja lisukkeeksi nuudelin. Saimme valita ateriaan myös kastikkeen ja vaikuttaa aterian kokoon. Juomaksi tilasimme limun. Tilauksen jälkeen maksoimme aterian automaattiin pankkikortilla. Tämän jälkeen automaattiin syöttämämme nimi siirtyi ravintolan keittiön yläpuolelle, jossa näkyi ketkä olivat jonossa ennen meitä ja missä vaiheessa ruokamme valmistus oli. Automaattiin olisi ollut mahdollista syöttää myös puhelinnumero, johon he tekstaisivat ruoan ollessa valmis. Me päätimme kuitenkin istahtaa alas odottamaan ruokaa, sillä olimme kävelleet paljon uutta kauppakeskusta tutkaillen. Pieni huilahdushetki teki hyvää. Eipä aikaakaan kun ruudulla näkyi, että ruokamme oli valmis. Nousimme ylös ja haimme sen tiskiltä nätisti paperipussiin pakattuna. Ruoka oli amerikkalaisista leffoista  tutussa pahvilkartongissa, Menimme istumaan kauppakeskuksen käytävälle ja söimme nuudelia yhdessä. Oli todella maukasta. Hauska kokemus.

Kristian ja take away- aasialainen.

http://www.thonshopping.no/kjopesentre/sorlandssenteret/butikker/butikker/mujo/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti