tiistai 13. elokuuta 2013

Sekaisin tunnelmin

Kävimme eilen hakemassa kaninpoikasen kotiin, mutta kotona tajusimme kanin olevan yli kuukauden alle luovutusiän. Pettymys oli suuri ja tuntui pahalta pienen poikasen takia. Otimme yhteyttä heti kanikasvattajaan sekä erääseen toiseen kasvattajaan, jolta oli ollut alkuperäinen suunnitelma ostaa kani. Kaasvattaja vastasi tämän olevan aivan normaalikäytäntö ja joskus kuulemma luovuttaneet kaneja niiden ollessa vain neljä viikkoisia. Kanihan juo vielä äidin maitoa neljän viikon ikään saakka, sekä vaikka sen voi emosta erottaakin viiden viikon ikäisenä pitäisi sen saada touhuta sisarusten kanssa pari viikkoa tämän jälkeenkin. Kasvattaja oli muutenkin antanut kaneille aikuisen kanin ruokaa sekä leipää, porkkanaa ja perunan kuoria ruoaksi. Porkkanassa kovasti ainakin sokereita, ja leivässä kaloreita. Kanin ruokavalio ollut siis kyseenalainen. Toivotaan, että kani selviää ilman traumoja tai sairauksia. 


2 kommenttia:

  1. Voi pikkuista reppanaa. Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin nyt kunnon hoidossa. Söpöinen on ainakin hän :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Me soitetaan eläinlääkärille ja kysellään ohjeita. Ei ole pikkunen vielä syönyt eikä juonut mitään. Toivottavasti stressi lakkaisi pian.

    VastaaPoista