perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ravnefest

En olekaan vähään aikaa jaksanut päivittää blogia. On ollut liikaa hommaa päivitellä jälkeenpäin olleet tapahtumat Anssin vierailulta. Nyt kunnostaudun ja pyrin päivittämään ainakin sen pari kertaa viikossa.

Viikonloppu oli melkoisen aktiivinen. Perjantaina Kristianin paras kaveri Oddgeir tuli Kristiansandiin Stavangerista. Hän toi pizzaa Pizzabakenista ja me olimme ostaneet oluet jääkaappiin. Tarkoituksena oli mennä Ravnedalenissa olevaan Ravnefestiin. Pieneen festivaaliin, jossa oli kolme esiintyjää. Päätimme suosiolla skipata ensimmäisen Mikael Paskalevin, mutta suunnitelmana oli ehtiä nähdä Kurt Nilsen ennen illan pääesintyjää Kaizers orchestraa. Oddgeir saapui luoksemme sen verran myöhään, että missasimme juuri Kurt Nilsenin saapuessamme festarialueelle. Kuulimme etäisyydeltä hänen viimeisen biisinsä She`s so high, josta kyseinen artisti tuli suosioon voittaessaan World`s idolsin. Festarit oli tosi laimeat. Alueella oli 2 kaljakojua, joihin jonottaminen kesti 1,5 h ja sitä ennen oli ostettava juomakuponki. Skippasimme suosiolla kaljan juonnin. Olimme siis selvinpäin festareilla mikä ei sinänsä ollut ongelma, mutta ei auttanut minua sietämään sikailevaa yleisöä yhtään sen enempää. Päinvastoin. Ihmiset heittivät kaljaa yleisössä toistensa päälle ja näin myös muutaman kerran joidenkin heittävä palavan tupakan yleisöön. Kaizer orchestra esitti minulle tuntemattomia biisejä heidän uusimmalta albumiltaan ja kielenä tietysti norjan kieli. Oli kyllä aika puuduttava konsertti. Konsertin jälkeen otimme taksin takaisin kotiin ja kuuntelimme heidän suosituimpia kappaleita Spotifyltä. Ilta oli nopeasti ohi ja oli aika mennä nukkumaan tulevaa mökkitapahtumaa varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti