Kjerag

Anssin viimeinen päivä Norjassa minun ja Kristianin kiusana. Sää oli tehnyt täyskäännöksen ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalla aamulla kello kahdeksalta herätessämme. Tarkoituksena oli hypätä rattiin mahdollisimman aikaisin, sillä edessä oli noin kolmen tunnin ajomatka vuorille lähelle Stavangeria ja perille päästyämme kolmen tunnin kiipeäminen, maisemien ihastelu, pari tuntia alas ja sama ajomatka takaisin kotiin. Anssin suunnitelmat tosin olivat jatkaa moottoripyörällä kohti Bø-nimistä kaupunkia ja majoittua siellä motelliin.

Tosiaan, lähdimme matkaan noin yhdeksän maissa aamulla. Kävimme tankkaamassa auton ja moottoripyörän ja suuntasimme kohti ensimmäistä pysähtymispaikkaamme; kaupunki nimeltä Evje, noin tunnin ajon päässä. Siellä olisi edessä aamupala ja mahdollisesti pienen moottoripyörätankin täyttäminen uudestaan. Norjassa kun ei ikinä tiedä milloin on seuraava huoltoasemamahdollisuus. Ainakaan pienillä vuoristoteillä, minne olimme mekin suuntaamassa.

Pysähdyimme Evjeen ostamaan aamupalaksi leipää, juustoa ja meetwurstia. Matkaevääksi autoon ja vuorille sipsejä, pähkinöitä ja pullaa. Kahvitermarin olimme täyttäneet kotona ennen lähtöä. Ajoimme Evjen keskustasta pysähtymispaikkaan, jonka suorassa läheisyydessä oli koski. Söimme aamupalan auringonlämmössä kosken suhinaa kuunnellen. Aamupalan jälkeen piti päästä tutkimaan koskea lähemmin ja ottamaan valokuvia virtaavasta vedestä. 

Matkaa jatkettiin tästä eteenpäin noin tunnin verran. Jouduimme odottelemaan asfalttitöitä jonossa hetken aikaa. 

Sain napsittua matkan varrelta muutamia kuvia auton ikkunasta. 

Pysähdyimme kahville ja mopon tankkaushommiin.

Matkan varrella näimme lampaita.

Edessämme oli upea tie korkealla puiden kasvurajan yläpuolella. Luonto oli yhtäkkiä muuttunut karuksi ja niin erilaiseksi mihin on vuorten juurella ajaessa tottunut näkemään.

Matkan varrella näimme paljon lampaita, mutta pysähdyimme hetken verran, sillä tien varrella olevaan aitaukseen oli ladottu lauma lampaita. Ne oli tarkoitus päästää vapaaksi luontoon lihotettavaksi kunnes ne päätyvät pataan. Sanoisin, että ne saavat viettää melkoisen mukavan elämän luonnossa tehden mitä lystäävät.

Meillä kävi aikamoinen tuuri päästä näkemään myöskin lammaspaimen työssään. Lampaiden omistaja oli ollut lähelle pysäköidyssä autossa ja tuli nyt ilmeisesti vaimonsa ja bordercolliensa kanssa lampaidensa luo. Hän meni aitauksen sisään koiransa kanssa ja yhteistyössä he paimensivat lampaat ulos aitauksesta vuorille. 

Loppumatka meni sujuvasti. Saavuimme määränpäähän noin kello yhdeltä. Huomasimme perille päästyämme, että olin unohtanut vaelluskengät kotiin. Kaikilla meillä oli siis vain lenkkarit jaloissa. Kristian tiesi mitä tulevan pitää. Jalat täyteen rakkuloita. Itse en kokenut unohdusta niinkään vakavaksi asiaksi. Olihan minulla mukavat Niken lenkkarit jalassa. Kokenut norjalainen tosin osottautui olevan oikeassa. Vuorilta alas tulo oli helvettiä. Mutta siitä lisää myöhemmin..

Aloitimme kipuamisen ylös sen enempää miettimättä. Anssilla ja Kristianille oli sen verran parempi kunto, että he painelivat melko lailla edellä kun minä löntystelin perässä. 

Ja vihdoinkin rankan kipuamisen jälkeen olimme ylhäällä. Näkymä oli henkeä salpaava! Kilometri suoraa pudotusta alas vuonoon. Uskomattoman komeat näkymät.

Kjerag on suosittu basehyppykohde ja onneksemme pääsimmekin todistamaan kyseistä tapahtumaa!

Ja tottakai kävimme kokeilemsaa Kjeragboltenia. Eli kivi kahden vuorenseinämän välissä, joka on supersuosittu kuvauskohde Kjeragista puhuttaessa. 

Ja paluumatka takaisin autolle. Tähän asti matka olikin sujunut hyvin ilman tukevia vuorille tarkoitettuja kenkiä, mutta alas kiipeäminen oli jotain aivan muuta kuin helpottavaa. Varpaat painautuivat kengän kärkeä vasten ja joka askel sattui niin perhanasti. Matka oli silti vain kärsittävä. Ehkä ensi kerralla tosiaan kengät ovat ne tärkein asia mukaan vurille. Kristianilla oli komeat rakkulat kotiin päästyämme.

Parkkipaikalle päästyämme meitä odotti joukko suloisia lampaita.