torstai 25. huhtikuuta 2013

Lomalle kotimaahan

Tänään on ensimmäinen vierailu suomeen sitten Norjaan muuton jälkeen. Enpä minä täällä olekaan kerennyt olla vasta kuin kuukauden verran. Sillä aikaa kun Kristian uurastaa töissä minä pakkasin meidän molempien laukut sekä siivosin asunnon siihen kuntoon, että on mukava tulla takaisin kotiin loman päätyttyä. Olemme Suomessa noin viisi päivää. Varasimme matkan tähän ajankohtaan, jotta vappu osuisi kohdalle. kristian ei olekaan vielä kokenut Helsingin vappua, joten nyt on sopiva aika siihen. Toivottavasti osuu hyvät ilmat kohdalle. Kevät on ollut tänä vuonna myöhässä joten henkisesti varaudumme aiempaa kylmempään säähän. Vapun lisäksi suunnitelmissa on nähdä ystäviä sekä perhettä. Pakkasin laukkumme niukasti, jotta saamme tuotua Itäkeskuksen asunnostani sinne jääneitä tavaroita ja jos innostumme menemään ostoksille on meillä tilaa laukuissamme uusille vaatteille ja mitä ikinä kaupoista löydämmekään. Paluumatka on 1.5 vappupäivänä, sillä aloitan kielikoulun jo 2.5 klo 8:30. En haluaisi olla poissa heti ensimmäisenä päivänä. Nyt odottelen Kristiania kotiin ja valmistaudun lähtemään kohta kohti lentokenttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti