torstai 30. heinäkuuta 2015

Häät

Nyt on palattu arkeen kesäloman ja häiden jälkeen. Kiirettä on pitänyt häiden suunnittelun sekä opiskelun ja uuden työpaikan kanssa. Nyt voisin sanoa, että paluu arkeen on aika helpottavaa vaikkakin Suomi ikävä ei ota laantuakseen.

Avioliiton siunaus Johanneksenkirkossa, jatkot Ravintola Kaarteessa, Sokos Hotelli Vaakunassa, Helsingissä.


Meillä oli erittäin onnistunut häiden siunaustilaisuus Helsingissä, kesäkuussa 27.06. Virallisestihan me menimme naimisiin marraskuussa norjalaisessa maistraatissa, mutta minä halusin kunnon hääjuhlan, joten semmoinen sitten järjestettiin kesällä Suomessa. Mainitsen tässä, että suurinosa kuvista on valokuvaaja Jukka Alasaaren otoksia. Häntä voin lämpimästi suositella hääkuvaajaksi.

Perjantai 26.6.2015


Me olimme häitä edeltävänä päivänä yhdessä appivanhempien ja tädin perheen kanssa valmistelleet vastaanottopaikan koristeet ja kukat. Toki suurinosa koristeista oli jo hyvissä ajoin suunniteltu ja valmisteltu, mutta tämä perjantai oli lähinnä viimeistelypäivä. Hommaa riitti silti yltäkylläisesti aamusta iltaan. Illalla sitten veimme kaikki tavarat ravintolalle kahdella autollisella. Minä ja Kristian olimme varanneet sviitin hääyölle sekä hääyötä edeltävälle yölle, joten  jäimme sitten siinä samalla hotellille kun kaikki tavarat saatiin tuoduksi paikalle. Norjalaiset vieraat viettivät iltaa hotellilla varatussa kabinetissa, johon me Kristianin kanssa liityimme myöskin hetkeksi. Pitkään emme siellä viihtyneet, sillä edeltäneet päivät olivat olleet aika kiireisiä ja seuraavana päivänä pitäisi olla edustuskunnossa heti aamusta alkaen. Me kävimme katsomassa vielä ennen nukkumaan menoa juhlatilaa, joka sijaitsi hotellin kymmenennessä kerroksessa. Siellä Kristian ja hänen isänsä huomasivat ongelmia istumajärjestyksen kanssa, joita sitten jäätiin sinne sumplimaan. Vasta puolenyön aikaan päädyimme jonkinlaiseen lopputulokseen istumajärjestyksen kanssa ja pääsimme sviittiimme nukkumaan. Niin ja keskipisteenä olevat kukka-asetelmatkaan eivät siis vielä tässä vaiheessa olleet toteutuneina. Annoimme tämän tehtävän anoppini ystävälle, joka oli aika kokenut kukka-asetelmien tekijä. Ei häitä ilman viimetippaan jääneitä työtehtäviä ja stressiä, eikö niin?

Lauantai 27.6.2015 Hääpäivä

Aamulla herätykello soi puoli yhdeksältä aamulla. Minä nousin ylös ja laitoin kahvia. Tästä se sitten alkaisi. Yritin hetken herätellä itseäni ja valmistautua päivään henkisesti. Katsoin telkkaria ja join aamukahviani. Kristian sai nukkua puoli tuntia pitempään. Hyppäsin suihkuun ja herätin Kristianin. Kristianilla oli minulle aamulla yllätys. Hän oli ostanut minulle aamulahjan, vaikka olimme sopineet ettemme sellaisia ostaisi. Hän antoi sen minulla hääpäivän aamuna sen sijaan että olisi antanut sen seuraavana päivänä niinkuin sen kuuluisi mennä. Hän oli ostanut minulle valkultaisen sydän kaulakorun parilla timantilla, sillä minulla ei ollut mitään korua kaulaan laitettavaksi häämekon kanssa. Koru sopi minulle täydellisesti. Sitten oli aika mennä aamupalalle. Kummallekaan ei oikein maistunut aamupala. Oli kai sen verran perhosia vatsassa. Kaasoni Jenni tuli paikalle siinä puoli kymmenen aikaan henkiseksi tueksi ja avuksi. Kampaaja ja meikkaaja saapuivat paikalle kymmeneltä ja siitä se hääpäivä sitten lähti käyntiin.


Meikkaukseen ja kampaukseen meni yllättävän kauan aikaa. Siinä senkillä minä istuin nelisen tuntia. Lopputulos oli kyllä sen arvoinen. Tässä välissä Kristian kirjoitti puheensa loppuun ja kävi katsomassa miltä tilanne näytti ravintolassa. Rauhalliseti hän totesi minulle, että kyllä kaikki järjestyy vaikka myöhemmin sain kuulla että ravintolalla kaikki oli ollut aivan yhtä kaaosta. Bestman Oddgeir leikkasi ruusun terälehtiä kartonkeihin, anoppi ja tämän ystävätär tekivät kukka-asetelmia, äitini järjesteli candy buffettia ja pöytiä kuntoon. Itse istuin kaikessa rauhassa sviitissä epätietoisena kaikesta, katsellen uos rankkasateeseen. Tiesin kuitenkin kokoajan, että kaikki kyllä järjestyisi.

Kaasoni ja minä
Valokuvaajan tapaaminen oli klo 14:30 Kaivopuistossa. Kahdelta en ollut vielä päässyt hääpukuuni ja kaasonikin istui vielä kampaajan työstettävänä. Kristian tuli noin kymmentä yli kaksi sviittiin ja laittoi puvun päälleen. Lähtöön pääsimme vasta kahtakymmentä yli kaksi. Ystäväni Anssi odotti hotellin edessä avoauton kanssa. Me hyppäsimme kyytiin ja lähdimme painamaan kohti Kaivopuistoa. Sää oli tehnyt täyskäännöksen. Aurinko paistoi ja aamuinen rankkasade oli väistynyt jättäen jälkeensä raikkaan ilman. Ihmiset kääntyivät katsomaan ja huusivat onnitteluita meille kaduilta. Voi miten upea fiilis se olikaan. Matkalla jumituimme hetkeksi liikenteeseen, sillä samanaikaisesti Kaivopuiston edustalla oli Gay Pride. Ihmiset lavalta onnittelivat meitä, mutta onneksi poliisit päästivät meiät suhteellisen nopeasti jatkamaan matkaa. Tuntui muutenkin siltä, että moni antoi tilaa liikenteessä huomatessaan meidät. Vihdoin pääsimme kaivopuistoon, jossa valokuvaajamme meitä jo odottelikin. Olimme tottakai myöhässä ja se söi aikaa valokuvaussessiostamme. Otimme muutamia merellisiä kuvia ja puistokuvia. Saimme paljon taas katseita puistossa olijoilta. Oli todella erikoinen ja niin onnellinen olo. Yhtäkkiä huomasimme, että kello olikin jo puoli neljä, ja meidän siunaustilaisuus alkaisi neljältä kirkolla. Oli lähdettävä kirkolle. Kuskimme odotteli meitä jo parkkipaikalla ja siitä lähdimme sitten painamaan kirkolle. Emme myöhästyneet, mutta olimme paikalla vasta kun kaikki vieraat olivat jo saapuneet kirkolle. Menimme sivuovesta sisään ja siellä jännittyneinä odottelimme käskyä papin avustajalta. Kukkaistyttöni Mia tuli huoneeseen kanssamme. Hänen tehtävänään oli kävellä kirkon alttarilla meidän edellä. Häntä ei jännittänyt ollenkaan. Luontainen lahjakkuus.

Johanneksenkirkko


Sitten tuli se hetki. Mia meni edeltä kukkakimpun kanssa (kirkossa ei ollut sallittua heittää ruusun terälehtiä alttarille) ja me tulimme perässä. Sisääntulo marssimme oli norjalainen Jan Magne Fordes Brudemarsj. Kanttori soitti sen erittäin hyvin.

Tässä linkki alkumusiikkiin






Veljeni luki raamatusta rakkausrunon suomeksi ja amerikkalainen serkkuni englanniksi







Ystäväni Kati lauloi upeasti "Tyttö sekä hän".

Ulosmarssimme oli Hakanpää kesäfanfaari




Siunauksen jälkeen poistuimme paikalta hotellille. Menimme sviittiimme kaason ja bestmanin kanssa hetkeksi rentoutumaan. Joimme oluet ja odottelimme kunnes saisimme kutsun juhlapaikalle. Vieraat menivät juhlapaikalle ensin ja tervehtivät vanhempiamme. Me tulimme paikalle kun kaikki olivat saapuneet ja kohotimme maljan. Tämän jälkeen pöytä kerrallaan vieraat tulivat onnittelemaan meitä. Yhteensä meitä oli paikalla 68 henkilöä.



Veljeni toimi seremoniamestarina.














Kun norjalaiset vieraat kilistelevät laseja, oli meidän noustava tuoleille suutelemaan. Minä en häämekkoni kanssa kiivennyt tuolille, mutta Kristian hoiti homman kotiin.

Kun sulhanen poistuu vessaan niin vieraat tulevat suutelemaan morsianta. Norjalainen tapa.





Kristianin isän tekemä Kransekake

Hääkakku. Passion-vadelma. Oli aivan järkyttävän hyvää!





Anoppi toi häihin norjalaisia herkkuja: Lefsejä, Krumkakeja + moltekremin (lakkavaahto) ja Kransekaken. Teimme vieraille muistoksi reseptikirjoja joissa oli näiden kansallisherkkujen ohjeita ja kuvia.

Valokuva-albumi meidän lapsuudestamme ja siihen kuinka tapasimme ja minkälainen elämämme nykyään on.

Paikkakortit. Jokaisessa aito, kuivattu orkidea.


Kukka-asetelmat pöydissä.

Menukortti ja äitini tekemä lahjapussi jokaiselle vieraalle. Lahjapussin sisällä norjalaisia ja suomalaisia karkkeja.

Hääkimppuni.

Kaason kimppu.

Anopin ystävätär Marianne loihti toiveideni mukaiset koristeet hääpaikalle. Upeaa!


Ystäväni Anssi ja Raikka pitivät puheen.
Kävimme ottamassa auringonlaskun aikaan vielä hääpotrettikuvia. Poistuimme paikalta pariksi tunniksi. Sillä aikaa vieraat saivat tavata toisiaan jaseurustella vapaasti.

Helsingissä palaamassa valokuvaussessiosta takaisin juhlapaikalle.
Kimpun heitto. Heitin kaasoni kimpun. En halunnut luopua omastani.

Anette sai kimpun.

Häätanssi. Ed Sheeran - Thinking out loud.


Kaasoni Jenni, minä, Kristian, bestman Oddgeir.


6 kommenttia:

  1. Olipa ihana päästä mukaan teidä häihin tekstin ja kuvien kera! En ole ollutkaan häissä aikoihin. Todella tunnelmallisia kuvia! Paljon onnea teille! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) Kiitos onnitteluista <3

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia! Varsinkin tuo teidän häätanssi kuva ja viimeisin!:)

    VastaaPoista