maanantai 13. tammikuuta 2014

Suomen joulu

On ollut sen verran kiirettä ja inspiraation puutetta, että tämä päivytys on venähtänyt näinkin pitkälle. Suomen reissu oli oletettua aktiivisempi, joten aikaa ei jäänyt blogin päivittämiselle saati norjan opiskelulle. Sen kyllä huomaa nyt kouluun palattuani (+ kahden koulupäivän menetettyäni). Taidon hieman ruosteessa ja sanat hukassa. Pitäisi opiskella nyt tuplamäärä; vanhojen tietojen palautus sekä uuden oppiminen. Kyllä tämä tästä.

Tosiaan olin Suomessa mukavan ajanjakson 20.12.13-06.01.2014. Aivan huippureissu, joka loppui taas liian aikaisin. Taas jäi asioita tekemättä ja ihmisiä näkemättä. Vaikka kerrankin olisi ollut enemmän päiviä, mutta olihan siinä välissä joulu sekä uudenvuodenaatto. Ja joidenkin ihmisten kanssa tuli vain oltua enemmän kuin toisten.

Joulunaika

Joulun vietin lähes kokonaan perheen luona. Aloitimme sunnuntaina 22.12 jouluisella leipomisella, josta päivitinkin kuvaa aiemmin. Teimme ja koristelimme pipareita sekä joulutorttuja. Seuraavana päivänä näin paria ystävääni itäkeskuksessa. Olimme kahvilassa juoruilemassa, jonka jälkeen isäni tuli hakemaan minua heidän luokseen. Kiersimme tosin hetken vielä isän ja ystäväni Mian kanssa kauppakeskusta viime hetken lahjoja metsästäen. Tämän jälkeen menimme äidin avuksi siivousoperaatioon. Siivoamisen parissa pyörähti lähes koko päivä. Tuntui kyllä, että se olin vain minä ja äiti, jotka hoitivat siivouksen. Perheen miehet ovat tosiaan miehiä talossa. Kieltämättä meinasi muutama kirosana lentää.

Mia ja minä itiksessä. 


Jouluaatto

Heräsimme kämppäkaverin kanssa jo aamuyhdeksältä. Keitimme kahvit ja söimme voileipää. Anssi laittoi vähän joulumusiikkia soimaan, joka nyt ei ihan minuun purrut. Juicen Sika sekä Leevi and the leavingsin Oikein surullista joulua. Tv:stä ei tullut vielä oiken hyvää juluista ohjelmaa, joten laitoin norjalaisia joululauluja soimaan. Ne ovat kauniita ja tunnelmallisia. Ainakin verrattuna Anssin jouluiseen musiikkimieltymykseen. 

Isä haki minut noin klo 11 heille joulupuurolle. Hän osti joulukuusen, jonka me laitoimme pystyyn koristeineen kotona. Kuusi meni vinoon ja oli vähällä jäädä ilman jouluvaloja. Sain onneksi taivuteltua veljeni laittamaan valot oksille. Valot taisivat olla ulkokäyttöön tarkoitetut, mutta mitäs pienistä. Pääasia, että kuusi sai ylipäätään valot! Söimme joulupuuron ja siitä alkoikin sitten aherrus. Siivoamista oli vielä jäljellä, sekä ruoan laittoa. Äiti oli paistanut kinkun ja laatikot edellisenä päivänä ja yönä, joten oli hänen mentävä huilaamaan tunniksi. Sillä välin laitoin paikkoja kuntoon samalla kuin veli ja isä istuivat olohuoneessa ja katsoivat joulutv:tä. Kiva, että jotkut saivat rentoutua ja nauttia jouluaatosta ilman stressiä tai työntekoa.

Saimme loppujen lopuksi asunnon kauniiseen kuntoon ja ruoat valmiiksi. Tarjoiltavaa oli paljon, sillä äiti taas innostui joulun järjestämisestä. Isovanhemmat saapuivat paikalle kello neljältä jonka jälkeen oli glögiä punaviinin kera. Viina jäi kuvioista kokonaan pois, sillä huomasimme sen olevan hieman turhan vahvaa tähän tarkoitukseen. Mistä lie vanhempani kyseisen myrkyn hankkineet.

Jouluateria:

Alkuruoka: Kylmäsavustettua kalaa, marinoituja katkarapuja, katkarapusalaattia, Waldorfin salaatin tapaista salaattia leipäjuustolla ja puolukalla, graavilohta, perunaa, rosollia ja sen kastiketta.

Pääruoaksi kinkun, ruskeakastikkeen ja perunan lisäksi: Lanttulaatikko, maksalaatikko, perunalaatikko sekä porkkanalaatikko.
Olipas ihanaa ruokaa ja tulipa sitä kanssa syötyä. Jälkiruokana oli raikasta luumujäädykettä.

Ilta meni oikein viihtyisästi. Paikalla oli perheeni sekä isovanhempani. Jaoimme lahjat keskenämme ja pelasimme suomi-aiheista Trivial pursuitia. Ilta olikin jo nopeasti ohi ja siinä kahdentoista maissa alkoivat isovanhempani tehdä lähtöään. Itse jäin vanhemmilleni yöksi. Pelasimme kolmisteen vielä yhden pelin, jonka jälkeen kello oli yksi yöllä. Vanhempani menivät nukkumaan ja itse vetäydyin huoneeseeni lukemaan. Juttelin Kristianin kanssa puhelimessa noin tunnin verran. Heillä oli joulu vielä ihan kesken ja kuulemma he jatkoivat vielä neljään asti aamuyöllä.

Joulupäivä

Aamulla herättyäni menin aamupalalle perheeni kanssa. Söin kinkkuvoileipää ja puuroa. Päivä meni ihan vain nautiskellessa olosta syöden joulusuklaata ja kirjoja lukien. Äidille oli tullut flunssa päälle, joten se oli vähän kurja juttu. Söimme jouluruokaa, jota oli jäänyt yli aatosta. Lähdin ystäväni Mian luokse illalla juomaan glögiä, josta vaihdoimmekin maisemaa baariin näkemään muita kavereitamme. Oli erikoista olla jouluna baarissa. Sääli oli nähdä alkoholisoituneita keski-ikäisiä ihmisiä ryyppäämässä. Missähän heidänkin perheensä on..

Tapaninpäivä

Kello kaksi päivällä menimme isovanhemmilleni syömään taas lisää jouluruokaa. Istuimme siellä muutaman tunnin verran ja juttelimme niitä näitä. Oikeastaan muut lähinnä hoitivat juttelemisen. Välillä tuntuu ettei minua oteta aina niin tosissaan. Minun loppuiltani meni ihan vain kotona rentoutuen. Oli mukava viettää rauhallista iltaa vaikkakin vähän yksinäistä. Yksinäistä sen vuoksi, että olen nyt tottunut viettämään aikaani niin, että lähes kokoajan paikalla on joku minun lisäkseni. Toisaalta ei tämä yksinäisyys nyt mitään haitannut. Sainpahan paremmin keskityttyä lukemiseen ja ihan omaan aikaan. Se teki minulle vain hyvää.

Tämännäköinen oli minun jouluni suomessa. Päivittelen uudesta vuodesta hieman myöhemmin. Parempi saada nyt postattua edes jotain tänne blogiini :). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti