maanantai 23. joulukuuta 2013

Suomessa sitä taas ollaan

En olekaan pitkään aikaan päivitellyt blogiani. Kaikenlaista on kuitenkin tapahtunut. Niin iloja kuin surujakin. Nyt olen kuitenkin Suomessa. Saavuin tänne perjantaina. Matkustusaika venähti melkoisen pitkäksi jatkolentokoneen teknisen vian vuoksi ja tämän ollessa näin ollen 1,5 tuntia myöhässä. Suomeen saavuin sitten siinä kahdentoista maissa yöllä. Äiti iloisena kentällä vastasssa tuoden selviytymispaketin alepasta. Vähän leipää, mehua, juustoa, kinkkua ja suklaata yms. Kuinka ajattelevaista! Kotiin päästyäni menin sitten melkein heti nukkumaan. Piti tosin ensin vähän purkaa laukkuja ja asettua aloilleen.

Lauantaina puhelin soi minulle vähän turhan aikaisin, mutta olihan se silti vain ylös noustava jos meinasi päivästä ottaa ilon irti. Anssi soitteli ja kertoi porukan olevan kasassa hänen veneellään, että voisin alkaa pikkuhiljaa laittamaan itseäni kuntoon. Eipä aikaakaan kun pääsin lähtemään ja kävin kaupan kautta vieden vähän huurteisia veneelle. Pomppasin veneen kyytiin vuosaaresta ja hörppäsimme kahvit. Olipa ihana nähdä ystäviä! Veneilimme Vuosaaresta kotisatamaan Helsingin keskustaan juoden glögiä ja muutaman oluen. Aika meni nopeasti kun oli hauskaa. Yhtäkkiä kello olikin jo kuusi illalla ja oli aika vaihtaa ympäristöä. Minun piti mennä Mialle pikkujouluihin. Odottelin kahta muuta ystävääni veneelle, josta tarkoitus oli kävellä Mialle. Kello vierähti tunnilla taas eteenpäin ja Mian tuntien ei bileistä olisi hyvä myöhästyä. Näin ollen nappasimme taksin. Bileissä meitä jo odottikin Mia ja tämän norjalainen poikaystävä. En täysin eroon siis Norjasta ollut päässytkään. Heh. Ilta oli tosi mukava ja jatkoimmekin siitä Millioners clubille. Aika typerä paikka, mutta meillä oli silti tosi kivaa.

Aamulle ei sitten enää niin kivaa ollutkaan. Urhoollisesti silti vain laittauduin kuntoon olosta huolimatta ja pomppasin isän kyytiin. Isä haki minut vähän jouluostoksille ja kukkauppaan. Veimme äidille joulukukkia kotiin. Ohjelmassa oli pipareiden leipomista ja koristelua. Ai että mitä taideteoksia syntyikään. Ei vain paljasteta kenellekkään, että ne ovat yli viisi vuotiaan tekeleitä.

Kuvat olivat alunperin Kristianille laitettu, joten en välittänyt huonosta laadusta. Haluan silti laittaa tännekin muutaman esille. Kameran linssi taisi olla hieman piparin klähmäinen, joten tästä johtuu kuivien mielenkiintoinen laatu.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti