torstai 14. marraskuuta 2013

Vaihtelua ruokavalioon

Huvikseni selailin internetistä eri sivuja ja blogeja etsien ideoita ruoanlaittoon. Tuntuu, että aina syömme sitä samaa ruokaa. Tänään on esimerkiksi ruoaksi fiskekaker, eli kalakakkuja/pihvejä. Ne ovat kyllä aivan lemppareitani, että en minä tänään valita. Kalakakkujen kanssa tietysti omatekemää Remuladea. Mutta yleisesti viikottaista ruokalistaa ajatellen olisi mukava saada vähän vaihtelua.

Olen yrittänyt nyt tunnin verran ainakin etsiä hyviä internetsivuja netistä, joissa olisi reseptejä eri ruokiin pitäytyen kuitenkin kohtuullisessa budjetissa ja suhteellisen helpoissa resepteissä. Netti tuntuu olevan täynnä todella mielenkiintoisia, mutta turhan eksoottisia reseptejä. Yhtä illallista varten tulisi ostaa vaikka ja mitä ainesosia ja sen kerran käytön jälkeen tuskin ikinä enää tulisi käytettyä. Törmäsin myöskin muutamaan norjankieliseen sivustoon joita rupesin huvikseni selailemaan. Ja minähän ymmärsin jotain! Aloin oikein keskittymään lukemiseen ja ymmärsin suurimman osan tekstistä. Aika hyvä tunne.

Lisäsin pari norjalaisblogia suosikkeihini ja seurantalistalle. Pitääpä ihan ottaa tavaksi käydä lukemassa kyseisiä blogeja. Seurannassa on lisäksi muutamia suomalaisia ja englanninkielisiä jo entuudestaan. Minähän tästä kansainvälistyn hurjaa vauhtia. Harmikseni Kristian ei ole enää kiinnostunut juuri näkemään vaivaa oppiakseen suomen kieltä. Alussa hän opetteli sanoja ja sanontoja ja pystyi tilaamaan Suomen kahviloissa esimerkiksi kahvin ja voileivän. Ehkä hän vielä joskus saa kipinän takaisin. Vähän kyllä epäilen.

1 kommentti:

  1. Kommentoin vanhaan, mutta onnea suomen opetukseen - oma turskani osaa 7 vuoden jälkeen kirosanojen lisäksi tasan yhden sanan: makaroonilaatikko :)

    VastaaPoista