Kristiansand

Fiskebrygga 


Kristiansand on Norjan viidenneksi suurin kaupunki. Se sijaitsee Etelä-Norjassa, läänissä nimeltä Vest-Agder. Asukkaita 70 204 (v.2012). Kristiansandin alkuperäinen nimi on Christianssand, jonka se sai löytäjänsä kuningas Christian IV:n mukaan vuonna 1641. Nimen loppuosa -Sand nimettiin kaupungin hiekkaisen maankoostumuksen vuoksi, jonka ylle kaupunki on rakennettu. Nimi tarkoitti "Christianin hiekkaa". Vuonna 1877 kaupunki uudelleennimettiin Kristianssandiksi, sillä kieli uudistettiin vaihtamalla Ch K:ksi. Ja viimeisimmän kerran kaupungin nimi vaihtui vuonna 1889 nykyiseksi Kristiansandiksi. 

Yleisesti Kristiansand ja Norjan eteläisimmät läänit Aust-agder ja Vest-Agder ovat aurinkoisempia alueita koko Norjassa. Talvisin on paljon lumisateita, johtuen rannikkoilmastosta. Yleensä lumi ei tosin pysy maassa kauaa.


Näkemistä ja tekemistä Kristiansandissa

Keskustan alue:

Fiskebrygga


Kesäisin yksi näkemisen arvoisista paikoista on Fiskebrygga eli kalasatama (Fiske:kalastus, Brygga: Laituri). Fiskebrygga kerää paljon paikallisia ja turisteja ostamaan tuoretta kalaa ja rapuja. Alueella on ravintoloita ja pieni kalahalli, jossa kolme merenelävää myyvää tiskiä. Kalasataman ravintolat ovat tunnelmallisia, mutta melko tyyriitä. Talot ovat vanhanajan tyylisiä, punaisia ja okrankeltaisia puutaloja. Keskellä kalasatamaa on  Gravanekanaali, jossa on vilkas veneliikenne kesäkautena. 

Tässä yksi norjankielinen linkki kalahallin yhteen kolmesta kauppiaasta: http://www.fiskeeksperten.no/
Linkki yhteen kalasataman ravintoloista: http://www.bolgenogmoi.no/Restaurant/Kristiansand






Kilden


Lähellä kalasatamaa on konsertti- ja teatteritalo Kilden. Se on suuri tammesta vastikää rakennettu kulttuurikeskus. Rakennuksen arkkitehtuurisuunnittelijana on toiminut suomalainen arkkitehtitoimisto ALA. Olen käynyt itse rakennuksen sisällä, mutta en itse konserteissa. Veikkaan, että näytökset ovat liian taiteellisia ja norjankielisiä minun makuuni. Talo on kauniisti muotoiltu ja sen sisällä oleva värimaailma on mielenkiintoinen. Lisäksi Kildenin sisällä järjestetään pienimuotoisia näytteilyitä mm. Piparkakkutalo näyttely joulun alla.

Linkki: http://www.kilden.com/




Posebyen - (vanha kaupunki)


Kristiansand on kärsinyt  historiansa aikana neljä suurta tulipaloa, viimeisin vuonna 1892. Tulipalot ovat tuhonneet 1/3 Kristiansandin puutaloista, jotka ovat sittemmin uudelleenrakennettu käyttäen tulenkestävämpää materiaalia kuten betonia ja tiiltä. 2/3 renesanssinaikaisista puutaloista on kuitenkin vielä jäljellä muodostaen yhden Pohjois-Euroopan suurimmista historiallisista puutalokokonaisuuksista. Arkkitehtuuri on kaunista ja tässä kaupunginosassa on mielenkiintoista kävellä katsellen historiallisia valkoisia puutaloja.



Kvadraturen - (Keskusta)


Kaunis Kristiansandin keskusta omaa enemmän kuin 300 kauppaa ja yli 100 ravintolaa/kahvilaa joista valita mieluisin. Pääkadun nimi on Markens  gate, joka on vilkas kauppakatu. Keskusta on noin yhden neliökilometrin kokoinen. Harmikseen keskustan kaupat sulkeutuvat jo kuudelta, joten työssäkäyvät eivät voi tulla keskustaan shoppailemaan kovinkaan pitkäksi ajaksi. Keskustassa sijaitsee Kristiansandin tuomiokirkko, pääkirjasto ja poliisilaitos sekä muut palvelut.




Tuomiokirkon seinää

Tuomiokirkko







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti